Me löydettiin kaksi päivää sitten veljen kanssa lenkillä sellaisesta puskasta kavereita! Nää kaverit ei olleet sellaisia pitkäkorvaisia vaan näyttivät enemmän karhulta... tai siis joltain... en mie tiedä. Iskä kertoi niiden olevan supikoiran pentuja. Kolme niitä oli siellä, tummat silmät mustan ruskea karva ja korvissa pienet valkoiset tupsut. Iskä huolestui heti ja komensi meidät pois sieltä. Ei siellä ollut kuin ne kaverit, tosi pienet kaverit vielä. Mutta iskän mukaan sieltä olisi voinut tulla niiden äiti kanssa leikkimään meidän kanssamme. Siksi meidät kytkettiin hihnaan. Velikin ihan nätisti kävi vain haistelemassa niitä kavereita, ei siinä mitään olisi ollut mutta iskä nyt on vähän tylsä ihminen aina välillä.
Toinen tapaus oli tänä aamuna aamulenkillä. Tää oli niitä pitkäkorvaisia juttuja jotka pomppii ja sinkoilee mihin tahansa. Mie en tiedä oikein mitä ne on, mutta kovin niillä on aina kiire. Ja kummallisen kokoisia ne on. Iskä puhuu aina jostain pistemäisestä rusakkokeskittymästä, kun se kerran näki yhden rusakon profiilin, jolla oli 14 korvaa. Sitten kun meni kohti niin se läjä hajosi eri suuntiin todella vauhdikkaasti. 7 rusakkoa pistemäisessä kasassa ja puh, ne vaan menee jonnekin. Mutta tänään siis oltiin veljen kanssa hihnassa ja veli haisteli siinä jotain kiveä. Kiven takaa sitten singahti sellainen pikkukorvajuttu aika kovaa eri suuntaan kuin missä me oltiin. Veli meinasi sännätä perään, mutta muisti olevansa flexissä ilman että flexi tempaisee takaisin. Mie pompin kahdella jalalla ja yritin nähdä paremmin mihin se korvajuttu juoksee.
Mie taidan olla lintukoira. Mun mielestä on kiva tiirailla niitä hassuja siipijuttuja jotka lilluu tuolla taivaalla. Kovasti aina kuono ylhäällä niitä katselen ja vilkuilen. Muutaman kerran olen yrittänyt jo kiinnikin saada. Mulla on iskän mukaan jokin kummallinen saalistusvaisto. Kaikki mikä liikkuu on sellaista mitä pitää yrittää saada kiinni. Ja ottaa tietenkin suuhun. Iskä ja äiskä on olleet välillä sydän kurkussa ampiaisten ja mehiläisten kanssa. Iskä on jo yhden mehiläisen poiminut mun suusta kun haukkasin sellaisen viime syksynä. Onneksi se ei ehtinyt pistää mua suuhun. Ne kovasti yrittää kouluttaa mua, toivotaan että ne onnistuu siinä todella hyvin.
Mulla on myös oma TV. se on meidän takapihan ovi. Ovessa on se lasijuttu melkein maahan asti ja mie aina istun siinä edessä katselemassa. Mun TV:stä tulee joskus pelottavaa ohjelmaa. Jos siellä naapurin setä maalaa pitkällä katkovarrella niin silloin mie välillä puhahdan ja puhisen sekä siirryn sohvan taakse piiloon kattomaan. Välillä taas nousen seisomaan kahdella jalalalla ovea vasten jos se varakka siellä takapihalla pomppii. Iskän mukaan se on varis tai harakka (kumpikin aina välillä) mutta mun mielestä se on varakka kun en ole oppinut tuntemaan niitä vielä. Sit siellä takapihalla käy välillä iskä sellaisen työnnettävän ja säksättävän kärryn kanssa. En mie muuta tiedä mutta aina silloin sen jälkeen se vihreä juttu on tosi lyhyt ja meillä on tosi kivaa juosta. Iskä ei ota meitä sinne ulos silloin kun se työntelee sitä kärriä, kuulemma voisi sattua jotain. Bono on ollut joskus mukana mutta silloin iskä aina pysähtyi komentamaan että "keppi pois leikkurin edestä"... kerran näin ikkunasta kun iskä ajoi sellaisen kepin päälle vahingossa ja se lensi tosi vauhdikkaasti palasina eri suuntiin. Ehkä on turvallisempaa vaan katsella sisältä sitä työntöjuttua niin ei satu.
-Jäbä-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti