Iskän kuvausyritys

Tämä liikkuva gif kertoo nyt sitten aika paljon siitä millaista on ottaa osuvia kuvia koirakavalkaadista kännykkäkameralla...

Viikonlopun trimmiä

Mulla oli hauska lauantai. Ensiksi perjantaina äiskä pesi meidät. Siis molemmat. Mut ja veljen. Se oli ostanut jonkin kummallisen laitteen joka tuntui puhaltavan niin kovasti ilmaa että mie olin melkein jäbä-leija narun päässä. Ei se mua hetkauttanut paljoa, veli ei sen äänestä oikein tykännyt. Mie olin ihan kiltisti siinä maassa kun äiskä kuivasi mua.

Lauantaiaamuna oli tullut lunta paljon ja meidän iskä-merkkinen lumityökone teki pihan putsauksen. Tällä kertaa se tylsimys pisti mut ja veljen sisälle, ei saatu auttaa yhtään!? Voitteko kuvitella! Tosi törkeä temppu. Tosin, se saattoi johtua siitä että äiskä oli meidät juuri illalla kammannut, harjannut, pessyt ja föönannut kuntoon. Kyllähän siinä sen verran hommaa on että ei sitä voi ihan hukkaan heitellä vaikka pienten koirien ilo olisikin siitä kiinni.

Kymmenen jälkeen alkoikin sitten taas tapahtua:
Pihaan tuli auto, mun täti tuli kylään "serkkujen", Maissin ja Suskin kanssa. Koirasukupuun mukaan ne ei ole minulle tai veljelle mitään sukua, mutta "ihmissukupuun" mukaan serkkuja. Hassua.

No, Anne-täti sitten aloitti trimmin veljestä (heh hehe heee!) ja me muut oltiin siinä aidan takana katsomassa veljen operointia.

Sitten tulikin ryhmäkuvan vuoro, tauolla ennen mun trimmiä. Tosin en tiennyt vielä tässä vaiheessa että joudun itsekin siihen piinapenkkiin.

  Poseeraus onnistui hienosti!


Ennen trimmiä mun piti vielä vähän loikoilla:

Trimmauksen jälkeen musta ja veljestä otettiin vielä perhepotretti:

Sunnuntaina iskä käytti meidät aamulenkillä ja se hävisi sitten sen miekkakassin kanssa jonnekin koko PÄIVÄKSI!!! Ärsyttävä ihminen. Tuli se sitten illalla takaisin, ja me teimme veljen kanssa parhaamme että se olisi kompastunut ja kaatunut eteisessä. Hypittiin ja pompittiin iskää vasten! Oli se riemua parhaimmillaan. Mutta ei saatu iskää nurin naamapesua varten.

Sellainen viikonloppu. Odotan jännityksellä mitä tulevalla viikolla tapahtuu.

Aamun tapahtumia

Tänään oli kylmä lenkillä. Melkein 19 astetta pakkasta. Mutta se nyt ei tunnu minua haittaavan. Tosin aamulla oli minussa virtaa enemmän kuin tarpeeksi. Lenkin jälkeen äiskä irroitti kaulapannan ja sen jälkeen minua vietiin. Juoksin suoraan makuuhuoneeseen missä iskä oli vielä nousemassa ylös sängystä. Pomppasin sänkyyn ja leikin blenderikoiraa. Iskä nimesi mut uudelleen, se huusi aika kuuluvasti "voi herra jumala!". Mutta ehkä mä tykkään enemmän siitä Jäbä-nimestä kuitenkin. Iskä ei tainnut nauttia kylmästä märästä koirsata joka tassulla tuo vielä lunta kaulalle ja korvaan. No, iskä on vähän kummallinen.

Jänniä juttuja tällä viikolla

Arki pyörii ja iskän kanssa on tehty pitkiä lenkkejä. Äiskän kanssa myös, mutta äiskä käyttää meitä usein aamulla ennen sitä työjuttua lenkillä joka tietysti on vähän lyhyempi aina.

Viime aikojen askareisiin on kuulunut lumityöt iskän kanssa. Mie osaan olla tosi hyvä niissä, väistän kolaa. Kerran seisoin penkan päällä ja iskä otti mut kolan kyytiin. Siinä sitten vähän ihmettelin että mikä tää juttu oikein on. Lumessa on muutenkin hauska mönkiä, paitsi siinä pakkaslumessa joka on enemmänkin jotain puuteria. Äiskälläkin on puuteria, se laittaa sitä naamaan. Kummallinen juttu, lunta naamaan... Iskä on nauranut monta kertaa lenkillä kun härkin veljeä silleen että nappaan sen hännästä tai jaloista kiinni hampailla ja veljellä palaa sitten käpy. Se pyörittelee mut selälleen lumihankeen ja välillä näkyy vaan hännänpää tai korvat. ja seuraavan sekunnin aikana hangesta nuolena ampuva pieni aprikoosi villakoira kohteenaan saman kokoinen, ehkä vähän isompi musta villakoira. Ja sitten taas vauhtia riittää, enemmän kuin laki sallii.

Iskän kanssa oltiin yhtenä päivänä sivukyläkierroksella. Siellä on sellainen hassu juttu mitä iskä sanoo sillaksi. Mie aina jännitän sitä sillan yli kävelyä. Tai siis, enhän minä jännitä mutta vähän arastelen. Mutta pakkohan se on sitten varovasti mennä siitä kun iskä ja veli menee kanssa. Se on sellainen metrin leveä puusilta, ja se on kauhean pitkä. Sen alta menee sitä kummallisen tuoksuista läpinäkyvää juttua joka kastelee. Vettä se kait on, siis sitä samaa mitä minä juon. Mutta siitä sillalta en uskalla edes yrittää juoda. Ja aina kun pääsen sillan yli aloitan hirmuisen riehumisen. Olen niin onnellinen kun selvisin niin rankasta kokemuksesta.

Eilen kävin meidän varastossa. Sinne on jotenkin hankala päästä lecaharkkoportaita pitkin, mutta veljen perässä piti sinnekin mennä. Ja osasin hienosti! Jännä paikka sekin oli, kaikkea kummallista tutkittavaa. Ja sieltä meni ovi paikkaan missä oli sitten auto sisällä. On se iskä kummallinen kun sillä on auto sisällä! Eikös auton paikka kuitenkin ole ihan ulkona.

Mut puetaan veljen kanssa nykyisellään melkein jokaiselle lenkille johonkin kummalliseen toppamantteliin. Se on oikeasti ihan kiva ja lämmin, mutta älkää kertoko noille isoille. Mun täytyy aina alussa vähän näyttää että en tykkäisi siitä. Tosin tytyy kyllä sanoa että annan pukea sen tosi hienosti ja hyvin. Äiskä on opettanut sen että se joko puetaan tai se puetaan. On siinä kolmaskin vaihtoehto, eli se mantteli puetaan. Siinä on minun vaihtoehdot manttelin kanssa. On se kyllä mukavan lämmin ja suojaa tuulelta. Tosin en ole vielä missään vaiheessa palellut ulkona, ehkä sekin aika koittaa jos tulee ne kylmemmät kelit. Toivottavasti ei.

Iskä tulee aina illalla sellaisen kummallisen laukun kanssa. Sen päällä on kiva istua. Joku miekkalaukku se kuulemma on. Mie en siitä tiedä mitään. Iskä aina ajaa meitä pois kun se haluaa vaihtaa vaatteet nopeasti ja käydä harjoitusten jälkeen suihkussa. Mie autan aina kantamaan sitä miekkalaukkua vaikka iskä taitaa olla vähän eri mieltä mun auttamisesta. Pukemisessakin osaan auttaa iskää, muutaman kerran olen tuonut iskälle sukat tyynylle asti. Useammin kyllä olen kuljettanut niitä sukkia tai hanskoja sellaisiin paikkoihin että niiden etsimiseen menee enemmänkin aikaa.

Takka on kanssa jännä juttu, samoin uunin luukku. Nuo isot aina komentaa mua pois sieltä. Kyllä minä tiedän että siellä on kuumaa joka polttaa. Mutta silti on kiva tutkia.

Opportunisti

Minä olen Jäbä, salakavala opportunisti. Olen viimeisen viikon aikana saanut maistaa kaksi kertaa iskän eväitä. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui kun iskä jätti rahkakupin olohuoneen sohvan selkänojalle. Olin niin nopea ja salakavala että pystyin lipomaan rahkaa ja marjoja useammankin lipaisun ennen kuin äiskä huomasi.

Toinen raid-retki iskän ruokavarastoille tapahtui eilen aamulla (torstai 15.1). Silloin iskä oli jättänyt keittiön pöydälle kaksi puolikasta avocadoa. Ja sieltä minä sen toisen ihan vaivihkaa nappasin kun iskä lähti puhelimeen. Kyllä minä vain olen aika poika napsimaan näitä herkkupalasia. No iskä lähti sitten taas sinne TYÖ-juttuun, muuten sivumennen sanoen, äiskä on mua tarjonnut sinne iskän töihin aina terapiakoiraksi. Terapiakoiraksi kuulemma siksi että kaikki ne konttori-ihmiset tarvitsee terapiaa sen päivän jälkeen. Nyt en kyllä ole ihan varma onko se äiskä puhunut musta vai veljestä. Vai molemmista. No joka tapauksessa, iskä lähti töihin ja äiskä syötti mulle sitten sellaista valkoista kummallista juttua joka pisti mut oksentamaan. Suuressa internetissä oli ollut että avocado voi olla myrkyllistä koirille ja siksi äiskä pelasi varman päälle. Yöks ja yöks.... sitä tuli niin paljon ulos... ja mikä ärsyttävintä, niin sen jälkeen oli hirmuinen nälkä. Olisin halunnut syödä sen ulostulleen uudelleen, mutta äiskä ei millään antanut. Antoi se sitten kuitenkin ruokaa sen jälkeen vielä uudelleen. Ja päätin että oli mikä tahansa niin sitä ruokaa en sitten oksenna pihalle. Nyt muistankin, se oli joku suolajuttu, mikä pisti mut oksentamaan.

No, joka tapauksessa nyt on iskä ollut jotenkin erilainen, se kuulemma kouluttaa mua ruuan kanssa. Mulla on silti aika tiukka pääkoppa, en tiedä saako se iskä muhun oppia menemään. Ainakin sen verran tiedän että jos iskä on näköpiirissä niin silloin en edes yritä ottaa niitä ihania eväitä...

Terveisin, aina nälkäinen pikkukoira nimeltä Jäbä.

Mun uusi lempipaikka!

Iskä teki jotain hassua lauantaina. Se näpytteli sellaista seinäpaneelia hetken, ja sieltä pesuhuoneessa olevan tumman lasioven takaa alkoi kuulua ropinaa. Sitten se meni sohvalle ja minä hyppäsin tyytyväisenä syömään luuta siihen viereen. Iskä kattoi hetken sitä välkkyvää ja vilkkuvaa levyä (kait se joku telkkari on...) ja alkoi heittää vaatteita pois päältä. Iskä ja äiskä meni ensiksi sen vesisuihkun alle, niin juuri. Just sinne mistä ne komentaa mua aina pois. Ja sinne mistä minä en saa juoda yhtään vettä. Ne vaan valuttaa sitä päälleen ja ei anna mun juoda yhtään.

Veli oli sen oven takana heti. Se paineli suoraan sinne ylimmälle tasolle iskän kanssa. Mie tulin varovasti ensiksi mutta siellä oli tosi mukavaa ja ihanaa vaikka ensiksi vähän jännitti. Silti en pysynyt poissa sieltä koska velikin oli siellä. Sen jälkeen alkoi ongelmat. Äiskä lähti pois ja otti mut kanssa. Mutta kun siellä saunassa oli niin ihanan lämmintä niin jäin oven taakse odottamaan sinne pääsyä. Veljelle tuli kuuma ja se tuli pois sieltä, mie huomasin tilaisuuden tulleen!!! Painelin sinne ylös hirmuisella vauhdilla. Olin siellä vielä hetken, mutta äiskä haki mut sieltä pois sitten, kuulemma pienille koirille ei tee hyvää olla liian pitkään liian kuumassa. Sen jälkeen mie olen aina ollut pyrkimässä sinne saunaan kun jompi kumpi noista isoista ihmisistä on menossa pesuhuoneeseen. Se tyhmä ovi ei vaan aukea vaikka kuinka raavin sitä auki ja nousen sitä vasten seisomaan. Miten sen saisi auki?

Uusi Vuosi

Mun "toinen" vuosi alkoi nyt. En siis ole iskän mukaan täyttänyt vielä edes ensimmäistä vuotta, mutta jonkun Gregoriaanisen kalenterin mukaan elän jo toista vuotta. Onhan se niin kummallinen kuvio että pieni villakoira ei ihan ymmärrä kaikkea tätä. Tosin sen minä tiedän että elämästä täytyy nauttia, erityisesti possunkorvista ja ennen kaikkea herkkuluista. Ja äiskän villasukat on todella hyviä iskän hanskojen ohella.

Opin Hangossa ollessani yhden mielenkiintoisen asian. Opin hyppäämään. Mun teki hirmuisesti mieli sänkyyn, ja sinne ei päässyt mönkimällä. Hyppäämällä sitten pääsin sinne. Sen jälkeen olenkin hyppinyt ja pomppinut eri paikkoihin kuten kotisohvalle ja kotonakin sänkyyn. Aina välillä iskän jaloksissa on kiva nukkua.

Hangossa yhtenä iltana oli tosi jännää. Kyllähän se pientä koiraa vähän jänskätti kun oli hirmuista pauketta ja välähdyksiä taivaalla! Äiskä piti kuitenkin päänsä ja piti minut pihalla vaikka yritinkin sisälle monta kertaa. En minä niitä oikeasti pelännyt, ne vain jännitti minua. Olen luonteeltani sellainen että kaikki uusi vielä tässä vaiheessa jännittää ja niihin pitää suhtautua varauksella. Varauksellinen suhtautuminen tarkoittaa sitä että menen mieluummin vähän taustalle ja pois keskipisteestä tarkkailemaan tilanteita. Olen kuitenkin hyvin mukautuva, eli pelkotiloja ei ole löytynyt vielä yhtään ja totun uusiin asioihin kuitenkin aika nopeasti. Äiskä käytti meitä Veljen kanssa ulkona hihnassa. Päivälenkki käytiin iskän ja äiskän kanssa ennen paukuttelun aloitusta. Mitään pelkoa tai kammoa ei siis jäänyt niistä vinkuvista, sihahtelevista ja pamahtelevista jutuista. Mua vaan harmittaa se että ihmiset ei ymmärrä. Moni koira saattaa pelätä kuollakseen niitä paukkuja. Ja niiden osalta on annettu lakiteksti ampumisesta tiettyyn aikaan. Ja moni ajattelemattomuuttaan ampuu niitä sitten väärään aikaan ja aiheuttaa kammoa ja pelkoa turhaan. No, mie olin sitten iskän jaloissa pitkät ajat kun se pelasi toisen ukin kanssa korttia. Olihan siinäkin pauketta ja ryminää, hyvä ettei pöytä kaatunut :)

Seuraavana aamuna aamulenkillä sitten meinasin syödä niitä raketinraatoja. Niiden kanssa on tosi kiva leikkiä, heitellä niitä ilmaan ja ottaa kiinni. Iskän piti monta kertaa ihan komentaa niistä kun kuulemma niissä voi olla väriaineita ja jotain myrkyllistä pienelle koiralle. Iskä ei vaan tajuu ja on ihan tyhmä. Ajeltiin sitten saman päivänm aikana kotiin kun äiskän piti ehtiä töihin ajoissa. Meillä olikin sitten loppuaika tosi mukavaa iskän kanssa lenkeillä. Käytin iskää ja veljeä lenkillä monta kertaa ja pitkillä lenkeillä vielä. Olihan sitä kylmääkin välissä, pakkasta melkein 20 astetta iskän mukaan. Mie en oikein vielä tiedä mitä se pakkanen on, mutta silloin kun sitä on paljon on kylmä. Iskä teki lumitöitä meidän kanssa, ja veli aina toi kepin siihen kolan eteen. Iskä kyllästyi siihen ja kolasi sen kepin hankeen, syvälle lumikasaan. Sitä sitten veljen kanssa yhteistyöllä kaiveltiin sieltä monta kertaa. Ja iskä kolasi kasat taas kuntoon. Yhden kerran meinasin jäädä lumen alle kun en siirtynyt ajoissa, sen jälkeen opin sitten siirtymään pois alta riittävän nopeasti. Iskä on tosissaan opettanut monta kertaa pihan rajoja minulle. Mie leikin välillä etten ymmärtäisi, mutta kuitenkin sen jälkeen osaan liikkua tontilla ja pysyä siellä. Kyllä minä osaan, vaikka iskälle en aina tätä näytäkään.

Kun on pakkasta meillä on tällaiset talviasut.


Osaan muuten katkaista tästä asunnosta sähköjä. Iskä oli vetänyt jonkun jatkojohdon ja mie innostuin pureskelemaan sitä. Iskä ja äiskä oli ihan naamakalpeana kun joku sellainen vikavirtasuoja laukesi ja sammutti sähköjä. Äiskän konekin sammui samalla. Iskä komensi mua johdoista tosi paljon, jatkossa tiedän pysyä niistä kaukana. Iskä puhui että mun tädin koirista kanssa kaksi oli järsinyt johtuja. Johdoista minä jatkossa pysyn kyllä kaukana. Iskän mukaan oli tosi hyvä että meillä on herkät vikavirtasuojat sulakkeiden lisäksi. Joku tietoliikennelaite nimeltä kytkin hajosi samalla eli meillä on melkein tunnin internet ja telkkari pimeänä. Minä en tiedä mitä ne on mutta iskällä oli vähän kiire rakennella laitteita kuntoon ja testailla kaikkea siinä samalla. Mie pääsin silti seuraamaan mitä se iskä puuhasi.

Bono oli eilen agilitykisoissa ja mie jouduin sitten viihdyttämään äiskää ja iskää koko päivän. Ihan koko päivän. Voitte vain arvata miten rasittavaa se oli. Nuo kaksi kun ei osaa yhtään tehdä mitään vaan mun pitää aina niitä viihdyttää. Eilen iskä aloitti kasaamaan jotain IKEA-kalustetta. Se puhui jostain kiinalaisesta merikartasta. Mie en vaan ymmärrä mitä se tarkoitti, mikä on kiinalainen ja meri? Kovasti autoin iskää avaamaan sitä pahvilaatikkoa. Lisäksi se pakkausjätteet oli ihan sikakivoja. Niitä oli kiva heitellä ja kuljetella joka paikkaan. Iskäkin sai liikuntaa lisää kun vein siltä ruuvimeisselin ja juoksutin sitä pitkin olohuonetta. Sitten jossakin vaiheessa tulin itse kanssa tutkimaan sitä ohjekirjaa tarkemmin. Iskä sai sen huonekalun melkein kasaan, ainoastaan kaksi laatikkoa jäi kasaamatta mun suosiollisesta avustamisesta huolimatta. Veli vaan istui vieressä ja katteli mun ja iskän puuhailuja. Se ei selvästi ole kirvesmiesainesta. Iskä otti jossain vaiheessa sellaisen tosi jännän paukuttimen, se tais sanoo sitä vasaraksi. Ja naulasi jotain kiinni. Mua kiinnosti se yli kaiken ja melkein sain kuonon ja kielen tungettua sinne vasaran alle.

Mut nyt mun täytyy taas mennä. Kirjoitan joku kerta lisää.

Pentutapaaminen

27.12. Matkustettiin siis sillä tosi täydellä autolla jonnekin. Mie olin jo siitä kaikesta häsläyksestä niin väsynyt etten voinut muuta kuin ummistaa silmät ja käydä nukkumaan. Auton takapenkillä oli se mun ihana häkki, ja siellä on tosi mukava nukkua. Bono-velikin käy siellä aina välillä nukkumassa mutta ei viihdy siellä niin hyvin kuin minä. Häkki on turvallinen ja äiskä heittää sinne aina jotain hyvää namiluuta jota on mahtava järsiä pitkin matkaa, jos nyt en sitten vaan nuku juuri sillä hetkellä.

Auto pysähtyi johonkin kummalliseen kohtaan. Ympäristö vaikutti jotenkin tutulta, mutta en ihan saanut muistiin mistä oli kyse. Äiskän ja iskän kanssa mentiin sitten yläpihalle ja siellä olikin iso määrä ihmisiä ja koiria. Mua jännitti alussa vähän (itseasiassa vähän enemmänkin, mutta älkää kertoko kenellekään). Tosin ihan pienen hetken päästä jo löysin sisäisen itseni ja pääsin homman jujusta kiinni. Ne oli mun kolme siskoa! Ai että oli kiva niiden kanssa painella pitkin pihaa. Ja oli siellä mun äiskäkin ja kasvattaja! Ja Rambo-iskä myös! Olipas mukavaa että saatiin niin iso määrä väkeä kasaan ja nähtiin kaikkia! Piharälläyksen jälkeen mentiin sisälle ja siellä sama meno jatkui. Siskot osasivat lentää, minä ryömin sinne sohvalle... Ja kaikki nauroivat mun ryömimiselle. Minäkin opettelen vielä lentämään, varmasti! Lupaan sen! Löysin myös oman sisäisen mieheni, mutta se on kuulemma sitten ihan kokonaan aikuisten juttuja mistä ei vielä pienet villakoirat ymmärrä mitään... Siskot oli ihan samanluonteisia pääpiirteittäin kuin minäkin. Nopeita suustaan ja kielestään, aktiivisia ja rentoja tapauksia. Kiva! Mun toiveena on että näen siskojani useasti, toivottavasti sekin onnistuu!

Tapaamisen lopuksi vein vielä Bono-veljen, Rambo-iskän, Lili-äiskän ja nämä isot ihmiset lenkille. Siinä tuli sitten hoidettua se lenkkikin. Väsy alkoi jo iskeä hieman, ja häkkiin päästyäni nukahdin saman tien. Lili-äiskä taisi vähän liehitellä mun veljeä Bonoa, ainaki nse näytti ihan siltä. Onhan se Bono komea mies, mutta minä Jäbä tykkään kyllä ainoastaan tytöistä. Iskä otti taas jotain valokuvia siellä, mutta se ei ole pystynyt ja ehtinyt purkamaan niitä vielä kamerasta.

Mun ihana Joululoma!

Jäbä Jäbäleissön osaa nyt hypätä! Opin Joululomalla hyppäämään. Se on se tärkein oppi minulle. Mutta ennen kuin mennään asioiden edelle mun pitää kertoa teille mun joululomasta!

Hampaiden poiston jälkeen oli muutama normaali, harmaa arkipäivä jolloin me veljen kanssa nukuttiin vaan kotona kun iskä ja äiskä lähtivät aamulla jonnekin. Päivät meni silleen että *puh* ovi kiinni, mitämitämitämitä *puh* nytkö ne jo tuli, mie olen nukkunut! Iskä ja äiskä olivat siinä viikonloppuna ennen joulua jossain poissa. Ukki ja mummi tuli meille kylään koko siksi ajaksi. Ne käyttivät meitä veljen kanssa lenkillä ja ruokkivat (ja taas ihan liian vähän...). Ukki ja mummi olivat ihan liian fiksuja, ei nekään menneet lankaan vaikka kuinka yritin esittää nälkäkuoleman partaalla olevaa pientä vaaleaa villakoiraa. Veljen kanssa leikittiin sitten ihan normaalitahtiin koko se viikonloppu. Mie kävin ihan normaalisti nukkumaan omaan petiin vaikka makuuhuoneessa ei ollutkaan äiskää ja iskää, veli oli vähän levoton mutta nukahti kuitenkin nopeasti. Äiskä ja iskä tulivat sitten takaisin heti seuraavana iltana. Meillä oli veljen kanssa hirmuiset rallit päällä ja matot olivat ihan rullalla kaikki. Iskän piti ottaa jo meidät kiinni ja mut syliin etten riko itseäni riehumisella. Iskän käsi oli kummallisen tuoksuinen, sitä piti haistella kauan. En oikein tiedä tykkäänkö siitä hajusta vai en, jotakin ruutia se kuulemma oli. Iskä ja äiskä kertoivat käyneensä ampumassa jossain ja jotain... mitähän se semmonen ammuminen oikein on? Ei varmaan mitään syötävää kuitenkaan?

Äiskä pisti mut vielä pyykkiin juuri ennen Joulua. Mut trimmattiin tosi nätiksi. Pesu ei ollut oikein mukavaa, vaikkakin se menetteli. Vähän meinasi tylsistyminen iskeä, mutta sitten tuli uni kesken lämpöisen puhalluksen ja karstauksen. Älkää kertoko äiskälle mutta on se karstaaminen ja kuivaus ihan mukavaa. Lämpöistä ja rentouttavaa!

Iskän kanssa käytiin pitkiä lenkkejä sitten Joulua ennen. Tämä Joulujuttu olikin hieman kummallinen, minä en oikein ymmärrä mikä into on tuoda metsää sisälle. Sellainen vihreä metsältä haiseva juttu ilmestyi meidän kylppäriin. Ja sitä tietenkin piti käydä haistelemassa. Kastuin siinä sitten samalla kun melkein kaadoin sen vihreän piikikkään jutun päälleni. Onneksi se oli niin pieni ja lyhyt että kaatuminen ei olisi satuttanut ensinkään. Iskä sanoi että se on kuusi. Se kiinnosti mua suunnattomasti alussa. Vähän aikaa kun se oli sitten paikallaan, loppui kiinnostus. Ei niistä jaksa innostua pitkään, ihan tylsää. Ihan tyhmä juttu, ei sitä jaksa. Eikä sen juurelle saanut edes pissiä, uloshan minä nykyään teen kaiken Lokakuun puolesta välistä lähtien. Siinä vaiheessa kun iskä ja äiskä aloittivat sen kummallisen häsläämisen sen kuusen kanssa tuli minuunkin aktiviteettia. Ne ripusti siihen IHANIA punaisia palloja joita olisi ollut tosi kiva järsiä ja mutustella. Tylsiä nuo vanhemmat vaan kun eivät antaneet mun kokeilla niitä hampailla. Muutaman kerran ne komensivat ja sitten minä päätin katsella olohuoneen matolta mitä ne oikein puuhaa. Siinä vaiheessa kun äiskä otti sen ihanan hopeanauhan, minäkin innostuin! Sitä oli ihan mahtava jänkyttää hampailla ja yrittää vetää äiskän kanssa. Mutta sitäkään ei saanut tehdä, se kuulemma katkeaa.... Iskä laittoi jotain tosi hyvää uuniin! Veljen kanssa kuljettiin ja etsittiin että mistä se haju tulee. Kuono pystyssä ylhäällä kohti taivasta yritettiin saada vainua mutta aina vaan se johti meidät sinne kummalliseen paikkaan missä on luukku ja valo. Ja kuumaa kuumaa.... mie olen jo oppinut että sen kuuman jutun lähelle ei mennä, muuten palaa nenä. Tai niin iskä on ainakin mulle kertonut vaikka nenä ei ole palanut. Vielä. Eikä tule muuten palamaankaan, olen minä sen verran fiksu poika. Se juttu siellä uunissa oli muuten nimeltään kinkku. Se on avocadon ohella mun uusi suosikki. Velikin tykkää kinkusta, varmaan jopa enemmän kuin minä. Tosin meille sitä kinkkua ei annettu kuin millin palanen koska se on kuulemma liian suolaista. Eikä muuten ole, olen vakaasti sitä mieltä että pienen koiran on tarkoitettu elää kinkulla pelkästään. Vaikka on ne nappulatkin ihan hyviä (kuivamuona). Jouluaattona meillä oli sitten hauskaa! Ensiksi käytiin kävellen ukin ja mummin luona, siellä oli myös Suski ja Maissi, eli mun tädin lemmikit. Siellä meinasikin sitten tulla superriehumiset, minä tykkään siitä Maissista aika paljon, se on tosi ihana tyttö. Älkää kertoko kuitenkaan äiskälle, iskälle tai mun tädille. Silloin kun olin pienempi se Maissi ei tykännyt minusta hirmuisesti. Nyt tilanne on muuttunut ja meidän paini ja vauhti on sellaista missä lentelee oksat ja männynkävyt! Äiskä teki meille paketit ja laittoi niihin jotain tosi hyvää. Possunkorvaa ja dentastiksin. Oli siellä joku kuivattu kananrinta kanssa, ja se se vasta herkkua olikin! Mun hampaat ei ensiksi meinanneet pystyä siihen pakettiin, mutta sitten kun mä hoksasin miten sen saa auki se aukeni ihan hetkessä. Veljeltä piti katsoa vähän mallia, mutta sieltä se sitten lähti aukenemaan. Suski ja Maissi kävi meillä vierailulla monta kertaa joulun aikaan. Ja hauskaa oli! Ihanaa kun oli paljon koira- ja ihmiskavereita.

Sitten alkoi pakkaaminen. Nää isot oli ihan kummallisia kun ne vaan keräs kampetta kasseihin ja laukkuihin... Tosi kova häsläys jostain syystä, mitä pieni koira ei voi ymmärtää. Kovasti yritin auttaa viemällä hanskoja omaan petiini, mutta äiskä ei oikein siitä tykännyt. Ja Äiskän villasukat oli kanssa aina jossain siellä missä niiden ei pitänyt äiskän mukaan olla. Minähän niitä kuljettelin aina välillä milloin mihinkin. Äiskä ja iskä dumppasivat mut ja veljen tosi täyteen autoon. Mahduttiin kuitenkin mukaan, vaikka vähän hurjalle se ensialkuun näytti. Mutta tästä kerron enemmän seuraavalla kerralla.